Teetä ja dialogia

Meille on painotettu, että katsomuskasvatuksessa tulisi harjoittaa ennen kaikkea dialogisuutta. Tämä on siis keskustelevaa kommunikaatiota (mutta ei keskustelua, jossa olisi tarkoitus vakuuttaa toinen jostain), jossa pyritään etsimään erilaisia vaihtoehtoja, eikä ole välttämätöntä päätyä minkäänlaiseen "ratkaisuun". Ideana on, että voidaan olla eri mieltä, mutta silti tulla hyvin toimeen ja löytää yhdessä uusia asioita ja näkökulmia. Dialogi lähtee kiireettömästä, avoimesta ja lämpimästä ilmapiiristä ja asenteesta. Suunnilleen näin se meille ainakin selitettiin.

Voisin pohtia ja yrittää avata tätä itselleni esimerkin, kuvan ja tunnelman kautta. En tiedä, onko tämä millään tavalla järkevää tai pääsenkö tällä lähelle hyvää ymmärrystä tai käytäntöä, mutta siinä onkin sitten varmaan taas uusi yhteisen dialogisen pohdinnan paikka. Esimerkkini tai lähinnä oma kokemukseni dialogisuudesta niin kuin luulen sen tässä tarkoittavan tulee yhdeltä vaihtoajan reissuiltani. Tästä Cork-Galway-reissusta nimittäin. Tuosta vanhasta postauksesta ei varmaan tarvitse tietää muuta kuin se, että olin siis Cork-Galway-bussireissulla kahden muun vaihtarin kanssa, enkä aina oikein tuntenut kuuluvani porukkaan, koska koin pitäväni hyvin eri asioista kuin matkatoverini. Sitä en kuitenkaan postauksessa kertonut, että Corkissa ollessamme pysähdyimme mukavaan kahvilaan, jossa mielestäni koimme hyvin aidon ja mukavan dialogisuuden hetken.

Istuimme kahvilla tai teellä ja juttelimme mukavia, ja puhe jotenkin eksyi maailmankatsomuksiin (ja tämä on myös yksi syy siihen, miksi tämä tuli mieleeni kun puhuimme katsomuskasvatuksen luennoilla dialogisuudesta) ja päädyimme kaikki jakamaan omat näkemyksemme muun muassa kuolemasta ja jumalista. Näkemyksemme poikkesivat kaikki toisistaan, vaikka eivät todellakaan niin paljon kuin ne monessa muussa porukassa saattaisivat. Silti kuuntelimme toisiamme ja ilmaisimme mielipiteemme ilman, että olisimme leimanneet ne jotenkin faktoiksi tai muiden ajatuksia paremmiksi. Olimme eri mieltä, eikä kukaan muuttanut mieltään, mutta se ei ollutkaan keskustelun tarkoitus. Tarkoitus oli vain jakaa ja kuunnella ja spontaanisti rauhoittua pohtimaan yhdessä. Tässä hetkessä ei löydetty myöskään ratkaisuja mihinkään, mutta ei kai tässä nyt ihan aina tarvitsekaan (vaikka se näin kasvatusnäkökulmasta varmaan onkin toivottavaa). En tiedä, kokivatko tai ajattelivatko matkatoverini tästä samalla tavalla, mutta minun mielestäni koko kahvilahetken ajan välillämme vallitsi ihana kunnioitus, uteliaisuus ja hyväksyntä, joka mielessäni yhdistyy kahvilan rauhalliseen ja lämpimään tunnelmaan ja hauskoihin pilkullisiin kahvikuppeihin.

Se teehetki inspiroi minua jopa maalaamaan sen silloin vuonna 2012 (vesiväri)

Se tunnelma on jotain, jollaista haluaisin mukaan etenkin katsomuskeskusteluihin, mutta miksei muihinkin. Kyllä kavereiden kanssa on mukava välillä väitellä ja korottaa ääntäänkin jos mielipiteet ottavat pahasti yhteen, mutta näin isoista asioista haluaisin jättää myös keskustelukumppaneideni mieliin - olivat he lapsia tai aikuisia tai vaikka hirviä - lämpimän corklaisen kahvilan, jonka itse voin aina välillä palauttaa mieleeni. Tai ainakin jotain samansuuntaista.

...nyt tekee mieli juoda teetä.