Luolaihmisiä

Tapasin tänään ihmisen, joka oli ERILAINEN kuin minä! Iiiiiiiiiiiiiiik!!1!! Ei kun... häh? Siis, niitähän tapaa joka päivä. Koska kukaan ei ole niin kuin minä enkä minä ole kuin kukaan, ja se pätee kaikkiin muihinkin ihmisiin. Eli ennen kuin ihmistä vastaan kävelee hänen täydellinen kopionsa sekä fyysisesti, henkisesti, että taustaisesti, on ihmisten osattava suhtautua jotenkin erilaisuuden kohtaamiseen.

Olen seuraillut jonkin verran ihmisten käymää keskustelua internetissä kasvavalla huolella. Tuntuu, että joka ikinen ihmisryhmä kohtaa jossakin paikassa hyvinkin julmaa vihapuhetta. Ja totta kai internet on täynnä trolleja ja muuta porukkaa, jotka eivät todella tarkoita, mitä sanovat, mutta en sanoisi, että sillä olisi tämän kannalta väliä. Väliä on sillä, että monet myös tarkoittavat sanojaan, ja nekin, jotka eivät tarkoita, silti sanovat sen ääneen. Vitsillä heitetyn kommentin ottaa aina joku tosissaan, ja internetissä on monta "jokua". Eikä vihapuhe rajoitu pelkkään nettimaailmaan, vaan sitä kuulee esimerkiksi kaduillakin. Erilaiset ihmiset, etenkin eri kulttuurista tulevat ja selvästi valtaväestöstä ulkonäöltään erottuvat ihmiset, saavat kadulla rumia katseita ja joskus suoria vihakommenttejakin. Joskus harjoitetaan väkivaltaa puolin ja toisin. Maahanmuuttajiin suhtaudutaan vihan lisäksi myös pelolla ainakin monen ihmisen asenteiden perusteella. Eikä tämä viha ja pilkka ja muu psykologinen (ja joskus fyysinenkin) väkivalta kohdistu pelkästään muualta tulleisiin, vaan myös vähemmistökulttuureihin ja vähemmistöryhmiin yhden kulttuurin sisällä. Seksuaalisuus, sukupuoli-identiteetti tai massasta poikkeavat elämäntavat voivat ihan vain muutaman esimerkin antaakseni olla myös asioita, joista joku saa perusteen ryhtyä rajoittamaan toisen oikeuksia tai vahingoittamaan tätä muulla tavalla. Ja sitten osa syrjityistä vastaa samalla mitalla ja homma menee keskinäiseksi vihaksi.

Miksi?

Tämä toisen ihmisen kaltoinkohtelu pelkästään tämän taustan tai jonkun piirteen vuoksi on taas yksi niistä asioista, joita en pysty ymmärtämään. Ja yksi niistä harvoista aioista, joita en myöskään melkein missään tilanteessa pysty hyväksymään, vaikka yritän avoin ja muiden ajatukset hyväksyvä ollakin.

Puhuimme luennoilla suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden kohtaamisesta ja saimme muistutusta siitä, että meissä jokaisessa asuu "luolamies tai luolanainen", joka joutuu hyvin nopeasti lokeroimaan kohtaamansa uuden elollisen joko ystäviin tai vihollisiin, jos haluaa pysyä hengissä. Ja joo, tämähän on tosiaan ihan järkevä lähestymistapa paikoissa, joissa eloonjääminen on todellista kamppailua. Mutta nyt puhutaan kuitenkin Suomesta, jossa aika harva joutuu päivittäin todella hengenvaaraan. Kirjoitin jo ensimmäiseen blogiini postauksen lokeroista, jonka ihmiset voisivat ehkä tämän yhteydessä lukea, koska ajatukseni tästä asiasta eivät juuri ole muuttuneet. Haluaisin tuohon tekstiin kuitenkin lisätä, että ihmisen itselleen antamat luokitukset ja lokerot voivat tietenkin toimia esimerkiksi identiteettiä vahvistavina tai yhteenkuuluvuuden tunnetta lisäävinä asioina, jos niitä vain käytetään positiivisesti eikä yhden ainoan lokeron anneta luokitella itseä liikaa.

Kyllä minä itsekin joskus kadulla kulkiessani saatan mielessäni kokea pienen välähdyksen epäluuloa esimerkiksi jotakuta "selkeästi ulkomaalaista" kohtaan. Se on se minun sisäinen luolanaiseni, enkä pidä siitä. Hiljennän sen heti, koska osaan järjelläni päätellä, että emme elä enää kivikaudella (lasi, teräs ja sähköverkot sekä sosiaalihuolto ovat aika hyvä vihje siihen). Ja uskon, että suurin osa muistakin ihmisistä osaa järkeillä eron hyvän perusvarovaisuuden ja älyttömän vihan ja pelon välillä. Tai ehkä he eivät sittenkään osaa. Mistä minä sen tiedän? Joitakin keskusteluja seuratessa tuntuu, että tämä ei olekaan niin helppoa kuin luulisi.

Toisten kunnioittamisen opettelu alkaa jo hyvin nuorella iällä. Sitä olisi siis tuettava varhaiskasvatuksessa etenkin nyt kun jokainen joutuu siellä lain mukaan ainakin esikoulun verran käymään. Yksi hyvä tapa on tietenkin keskustella erilaisista ihmisistä, kulttuureista ja ilmiöistä ja herättää lapsissa mielenkiintoa positiivisella tavalla. Toinen hyvä tapa on lisätä tietoa ja välttää väärien huhujen leviämistä. Ja on tärkeää myös tukea lapsen oman itsetunnon kehitystä. Oman kokemukseni mukaan oman itsensä hyväksyminen vahvistaa myös kykyä hyväksyä muut. Ihmisen on myös hyvä oppia pohtimaan omaa arvopohjaansa ja maailmankatsomustaan. Kun omat arvot ovat hyvällä pohjalla ja tietää mihin oma maailmankatsomus perustuu, voi asiasta keskustella paremmin eikä sitten niin suurella todennäköisyydellä tule esimerkiksi pelättyä, että jonkun muun "huonot" tai "väärät" ajatukset "tarttuisivat". Mutta hei, se tarttuminen voi olla hyväkin asia. Itse olen saanut hyviä ajattelun aiheita ja elämänohjeitakin esimerkiksi zenbuddhalaisista tarinoista ja ihan vain muista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista.

On myös hyvä tajuta, että toista ihmistä ei välttämättä tarvitse ymmärtää, jotta häntä voi kunnioittaa. Jotakin kulttuurin ajattelutapaa tai perinnettä ei myöskään aina tarvitse ymmärtää, jotta siitä voisi kiinnostua ja sitä voisi arvostaa. Ja toisen mielipiteen kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, jotta sitä voisi hyväksyä ja kunnioittaa. Etenkin maailmankatsomusasioissa olemme mielestäni kaikki todennäköisesti ihan yhtä hakoiteillä, joten voimme saman tien kompastella elämän läpi yhdessä toisiamme tukien sen sijaan, että tönisimme toisiamme enää lisää kumoon.