Ihmisiä kulttuurilasien läpi ja yli katsottuna

Olemme käsitelleet Suomen yleisimpiä vähemmistökulttuureja viimeisimmillä luennoilla. Romanit, venäläiset ja Jehovan todistajat ovat olleet jo aiheena, ja luennoista on jäänyt käteen sivukaupalla muistiinpanoja siitä, millaisia asioita heidän kulttuureihinsa kuuluu ja mitä pitää ottaa huomioon kohdatessa lapsia ja vanhempia näistä kulttuureista. Kaikki vinkit ovat olleet ihan hyviä, ja kulttuuritaustan tuntemus on tietenkin eduksi kun yritetään ymmärtää eri ihmisiä, sillä se on yleensä tärkeä osa ihmisen elämää, identiteettiä ja toimintaa. Voisi ehkä varovasti sanoa, että vähemmistöissä, jotka mielellään kasaantuvat yhteen itselle vieraammalla alueella, oma kulttuuri on vielä tärkeämpi kuin valtaväestölle.

Auttavatko nämä muistiinpanot sitten minua ymmärtämään yksittäisiä ihmisiä tai perheitä näistä kulttuureista? Tunnenko minä nyt kaikki Suomen romanit, venäläissyntyiset ja Jehovan todistajat? No en tietenkään, ja se on hyvä muistaa. Taustatutkimus ja perusymmärrys kulttuurin perinteistä on tietenkin hyvä oman maailmankuvan avartamiselle ja muiden kanssa toiminnan tueksi, mutta en usko, että se korvaa sitä tärkeintä: puhumista ja aitoa kohtaamista. Kohtaamista varhaiskasvattajien ja vanhempien eikä kantasuomalaisen ituhipin ja venäläissyntyisen suorittajavanhemman välillä. Kohtaamisia ihmisten välillä.

Jonkun ihmisen kuvaileminen riittävästi pelkän kansalaisuuden tai kulttuuritaustan perusteella toimii vain huonoimmin kirjoitetussa fiktiossa.
"Millainen tämä henkilö on?"
"No se on romani."
"Niin mutta millainen hän on?"
"No romani!"

Ja tuossa esimerkissä siis sanan romani voisi korvata ihan millä tahansa muullakin kulttuuri- tai ihmisryhmällä. Ja itse asiassa sitä kannattaakin kokeilla jos tuo äskeinen kuvaus kuulosti jonkun korvaan ihan riittävältä kuvaukselta jostakusta ihmisestä. Kuvaisiko vain yksi sana sinua riittävästi? Jos vastaus on "Kyllä", niin tämä argumentti ei sitten toimi, ja on mielenkiintoista tietää, että oma identiteettisi kiteytyy niin lujasti johonkin yhteen käsitteeseen. Ja totta kai tällaisiakin ihmisiä on varmaankin olemassa ja en sano, että se olisi välttämättä mitenkään huono asia. Haluan vain sanoa, että ei pitäisi olettaa, että kaikki ihmiset ovat tällaisia.

Ja tietenkin kulttuuri on tärkeä osa identiteettiä ja se on otettava huomioon ja sitä on hyvä kunnioittaa, mutta jos sen tai minkä tahansa muun yhden identiteetin osan peruseella muodostetaan kuva yksittäisestä ihmisestä, ei olla menossa mielestäni ihan oikeaan suuntaan. Niin kuin jo sanoin, kulttuureista on hyvä saada taustatietoa. Mutta siihen ei pidä tukeutua sokeasti, ja on muistettava, että taustatutkimus ei korvaa ihmiseen tutustumista. Ainakaan sellaista tutustumista, jota hyvä kasvatusyhteistyö ja ihan arkiystävyyskin vaatii.

We're Standing in a Sacred Place

Tämän viikon katsomuskasvatuskerta oli vähän erilainen. Luokkahuoneen tai luentosalin sijaan menimmekin Savonlinnan tuomiokirkkoon ja pidimme kirkkopedagogiikkakerran siellä. Tarkoituksena ei ollut siis osallistua mihinkään uskontorituaaliin, vaan tutkia paikkaa ja sen arkkitehtuuria, symboleja, tunnelmia ja esimerkiksi miettiä, millaisia tapahtumia siellä voisi järjestää. Samalla tietenkin on hyvä mahdollisuus opettaa jotain kulttuurista, joka kirkkoa käyttää ja uskonnosta, jota siellä harjoitetaan.

Käyntikerta oli melko mukava, tosin se olisi ollut mukavampi jos olisin saanut olla kirkossa yksin tai korkeintaan muutaman ihmisen kanssa. Sellaisia paikkoja on kivempi tutkailla rauhassa. Mutta se ei tietenkään lapsiryhmän kanssa ole mahdollista, joten oli tietenkin mukava huomata, että tällainenkin tapa toimi. Ainakin näin aikuisporukalla, ja miksei lastenkin kanssa. Ja lasten kanssa erityisesti voi vierailun jälkeen vielä keskustella vierailusta ja vaikka piirrellä kivoja juttuja rakennukseen liittyen. Miksei sitten kaivettaisi esiin myös vaikka historiasta tai arkkitehtuurista kertovia kuvakirjoja ja opittaisi kirkkorakennuksista lasten ehdoilla lisää tai keksittäisi tai muisteltaisi omia kirkkotarinoita.

Minusta tällainen lähestymistapa katsomuskasvatukseen oli mukava. Samaa tapaa voi käyttää myös esimerkiksi historiakasvatuksessa, mutta hieman eri - tosin vähän limittäisestä - näkökulmasta. Lapset tuodaan lähelle opetettavaa asiaa ja paikan ja rakennuksen kautta opitaan uutta melkein huomaamatta. Meille annetut rakennuksen tutkimistehtävätkään eivät olleet mitenkään uskonnollisesti latautuneita - tai ainakaan sitä enempää kuin paikka huomioon ottaen oli pakko - ja uskontoa tarkasteltiin tehtävien kautta hyvin neutraalisti ja informatiivisesti.

Oli itse asiassa hauska huomata, että olen harrastanut omassa elämässäni tällaista "henkilökohtaista kirkkopedagogiikkaa" jo hyvin kauan.

Ehkä vähän sen mukaan mitä tiedät minusta ja mitä et tiedä, voi olla joko yllättävää tai täysin odotettua kuulla, että minä pidän pyhistä rakennuksista todella paljon. Kirkoista, temppeleistä, kappeleista, moskeijoista... mitä näitä nyt on. Aina reissatessani ulkomailla minun on yleensä päästävä käymään edes yhdessä pyhässä rakennuksessa tutkimassa sitä. Niiden arkkitehtuuri on aina aivan oma juttunsa - ja minä olen ollut pienestä asti kiinnostunut arkkitehtuurista - ja niiden yleensä hiljaisen kunnioittava tunnelma on minusta miellyttävä. Sama pätee myös hautapaikkoihin. Kesäisin pyöräilen kuumimpina päivinä kotikaupunkini hautausmaalle vilvoittelemaan ja kävelemään hautojen lomassa nauttien rauhasta ja bongaillen oravia sekä katsellen kiviä ja lukien niistä nimiä. Ruumiiden päältä en koskaan mielelläni kävele.

Hyvin mieleen jääneitä rakennuskäyntejä tässä ulkomuistista listatakseni olen pitänyt erityisesti Pietarinkirkosta ja Sligon vanhasta luostarista ja tietenkin La Sagrada Famíliasta, vaikka olenkin nähnyt sen vasta vain ulkopuolelta. Rooman Pantheonissa koin ikävän pettymyksen kun tajusin, että se oli muutettu kristilliseksi basilikaksi ja vanhat jumalat oli heitetty pois (vaikka itse rakennus oli muuten hyvin säilytetty). Glasgow'n Necropolis on hautausmaista tähänastinen suosikkini. Haluaisin kovasti nähdä myös esimerkiksi buddhalaisia ja shintolaisia temppeleitä muutenkin kuin kuvissa. Myös Väli-Amerikan intiaanien - etenkin Mayojen - temppelit kiehtoisivat. Toivematkakohteita on siis paljon.

Pyhät rakennukset ja hautapaikat opettavat kulttuureista ja ihmisistä niin paljon.

...ja nyt näitä vierailuja saa tehdä lastenkin kanssa oikein opettajien luvan kanssa. Mukavaa.